Blogi Iitin Palvelukeskus Koivulehdon elämästä ja samalla ilmoitustaulu Koivulehdon tapahtumista

tiistai 28. toukokuuta 2013

Maalausta ja rakentelua

Istutuslaatikot ovat vihdoin maalattu. Urakka on ollut kova muun toiminnan ohessa mutta saatiinhan se viimein valmiiksi. Päivätoiminnan miehet ovat erityisesti kunnostautuneet maalareina sekä vähän henkilökuntakin.Myös Koivulehdon miehet ovat ahkeroineet maalaushommissa. Kesäkurpitsat ja tomaatit on jo istutettu ja huomenna olisi tarkoitus laittaa hernettä, salaattia, porkkanaa, kukkia, tilliä ja avomaa kurkkua. Toivottavasti ne joku muistaa myös kastella kesän aikana=)

Huomenna alkaa kanatarhan loppu rutistus. Kehikko on jo paikallaan ja kanakoppi tehty. Kiitos puolisolleni vapaaehtoistyöstä tähän hommaan. Keskiviikon ja torstain aikana kanaverkot saadaan paikalleen ja kanat saapuvat iltapäivällä torstaina, jännää!
Asukkaat kyselevät joka päivä koska ne tulee, saako niitä ruokkia ja onko niille nyt muistettu hankkia sitä ja tätä. Ihanaa kun kaikki ovat innoissaan asiasta, enkä vain minä.
Paljon aikaa tähän on uhrattu, niin työ kuin vapaa aikaakin koska kaikkia juttuja ei yksinkertaisesti ole kerinnyt tehdä työajalla. Nyt on mukavaa kun hommat jo loppusuoralla ja toteutumassa Tänään neljävuotias tyttäreni maalasi kotona kanssani viimeisiä lankkuja, hänen mielestään kanalan olisi pitänyt olla sateenkaaren väreissä tai ainakin kullan värinen. Ei hassumpi idea! Lämpimiä kesäpäiviä!

Minna
epävirallinen kesäkanalan johtaja
Päivätoiminnan väki maalaushommissa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti